Vahvaa
ammattitaitoa

Kalottkonsult on insinööritoimisto, jonka lähtökohtana on vahva ammattitaito ja huolellinen paneutuminen jokaiseen projektiin. Kalottkonsult on osa Polartek-konsernia.

Laaja-alaista konsultti- ja suunnittelupalvelua.

Kalottkonsult on yksi Pohjois-Suomen merkittävimmistä insinööritoimistoista. Palveluihimme kuuluvat kone- ja prosessisuunnittelu, LVIA-suunnittelu, sähkösuunnittelu, automaatiosuunnittelu, rakennuttaminen, energiakatselmukset sekä kunto- ja riskiarviot.

Suunnittelukohteemme.

Valtaosa suunnittelukohteistamme edustaa teollisuutta sekä kunnallis- ja liikerakentamista. Näitä vaativia ja vaihtelevia suunnitteluprojekteja olemme olleet toteuttamassa ympäri Suomen. Lisäksi olemme toteuttaneet myös muutamia ulkomaankohteita.

Vahvaa ammattitaitoa
jo vuodesta 1982.

Oy Kalottkonsult Ab perustettiin vuonna 1982. Toimintamme kattaa suunnittelun lisäksi kokonaisvaltaisen projektinhoidon ja työmaavalvonnan aina koulutukseen ja käyttöönottoon saakka.

Ammattitaitoista palvelua

Erityisosaamisemme kohdistuu teollisuuteen suuntautuvaan suunnittelutyöhön. Tämän lisäksi toteutamme myös julkirakentamisen ja asuntorakentamisen projekteja.